Mitä sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen tarkoittaa?

???????????????????????????

Euroopan komissio määrittelee sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen seuraavasti: ”Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on sukupuolinäkökohtien sisällyttämistä poliittisten prosessien jokaiseen vaiheeseen – suunnitteluun, täytäntöönpanoon, seurantaan ja arviointiin, ja sillä pyritään naisten ja miesten tasa-arvon edistämiseen. Valtavirtaistamisessa arvioidaan politiikkojen vaikutusta naisten ja miesten elämään ja asemaan sekä puututaan niihin vastuullisesti tarvittaessa.” (Euroopan komissio)

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisella tarkoitetaan naisten ja miesten välisen epätasa-arvon havainnointia ja huomioimista jatkuvasti ja kaikilla aloilla.

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen ei korvaa erityistoimenpiteitä, jotka kohdistuvat tiettyyn ryhmään ja joilla pyritään poistamaan ja ehkäisemään syrjintää tai tasoittamaan vallitsevien asenteiden, käytöksen ja rakenteiden aiheuttamia haittoja, joihin toisinaan viitataan termillä positiivinen erityiskohtelu (Euroopan komissio, 1998).

Lisätietoja

Euroopan komission Tools for gender equality -sivustolla on useita hyödyllisiä määritelmiä.

Euroopan unioni suosittaa sukupuolten tasa-arvon kaksoisstrategian käyttöä myös jatkossa – sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista sekä erityistoimenpiteitä naisille tai miehille.

Sukupuolten tasa-arvolla tarkoitetaan tilannetta, jossa rakenteet ja päätöksentekoprosessit eivät suosi tai syrji naisia tai miehiä heidän moninaisuutensa huomioiden.

Sukupuolten tasa-arvo merkitsee naisten ja miesten täysimääräistä osallistumista kaikkiin yksityisiin ja julkisiin elämänaloihin. Sukupuolten tasa-arvo on enemmän kuin yhdenvertaisen kohtelun ja yhtäläisten mahdollisuuksien varmistamista. Sen tulee näkyä yhteiskunnassa vallan ja resurssien tasapainoisena jakautumisena ja vastuunjakona naisten ja miesten kesken.

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen

  • EI ole päämäärä
  • EI ole kokoelma sisältöjä
  • ON strategia sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamiseksi naisten ja miesten moninaisuus huomioiden.

Tällä tarkoitetaan seuraavaa:

  • Päämääränä on sukupuolten välinen tasa-arvo.
  • Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on strategia, jolla tämä päämäärä saavutetaan. Positiivisilla erityistoimilla voidaan kompensoida vallitsevaa epätasa-arvoa.

Lisätietoja

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen määritelmiä:

”Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on poliittisten prosessien (uudelleen)järjestelyä, parantamista, kehittämistä ja arviointia, jolla päätöksentekoon tavanomaisesti osallistuvat toimijat sisällyttävät tasa-arvonäkökohdat politiikan kaikille tasoille ja kaikkiin vaiheisiin.”

(Euroopan neuvosto. Gender mainstreaming: conceptual framework, methodology and presentation of good practices. Strasbourg,1998)

”Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on arviointiprosessi, jossa tarkastellaan mistä tahansa suunnitellusta toimenpiteestä, kuten lainsäädäntöön, politiikkaan ja ohjelmiin liittyvästä, naisille ja miehille koituvia seurauksia, millä tahansa alueella ja millä tahansa tasolla. Se on strategia, jolla naisten ja miesten näkemykset ja kokemukset sisällytetään politiikkojen ja ohjelmien suunnitteluun, täytäntöönpanoon, seurantaan ja arviointiin kaikilla politiikan, talouden ja yhteiskunnan aloilla siten, että naiset ja miehet hyötyvät yhdenvertaisesti. Perimmäisenä päämääränä on saavuttaa sukupuolten tasa-arvo.”
(Yhdistyneet kansakunnat. ECOSOC, 1997)

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen historia pähkinänkuoressa

Euroopan unioni (EU) vauhditti toimia naisten ja miesten tasa-arvon saavuttamiseksi 1970-luvulla, vaikka tasapalkkaisuutta koskevia määräyksiä annettiin jo vuonna 1957 allekirjoitetussa Rooman sopimuksessa. Tasapuolista kohtelua koskeva vaatimus ja yksilön oikeus tasa-arvoon olivat vallitsevia teemoja tällä kaudella. Vuonna 1975 hyväksyttiin ensimmäinen eurooppalainen tasa-arvodirektiivi, joka koski tasapalkkaisuutta. 1976 vuorossa oli direktiivi, joka koski yhtäläisiä mahdollisuuksia työhön, koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa. Vuonna 1976 säädettyä lakia vahvistettiin vuonna 2002, jolloin sitä laajennettiin sukupuoleen perustuvan häirinnän kiellolla.

Lisää direktiivejä seurasi: tasa-arvoinen kohtelu lakisääteisissä sosiaaliturvajärjestelmissä; ammatillisissa sosiaaliturvajärjestelmissä; itsenäisille ammatinharjoittajille ja avustaville puolisoille; äitiysvapaalla oleville, raskaana olevien ja imettävien naisten työterveys ja ‑turvallisuus; työaikajärjestelyt; vanhempainvapaa ja perhesyistä otettu vapaa; todistustaakka; syrjinnän todistamisen helpottaminen tuomioistuimissa; osa-aikatyö. (Direktiivit)

Tasa-arvoista kohtelua koskeva lainsäädäntö torjuu tehokkaasti avointa syrjintää, mutta se ei riitä varmistamaan tasa-arvon toteutumista. Lakien lähtökohtana on miesten ja naisten yhtäläinen kohtelu. Koska naisten ja miesten lähtökohdat eivät kuitenkaan ole samat, tasa-arvoinen kohtelu ei aina johda tasa-arvoiseen lopputulokseen. Neutraaleilta vaikuttavilla menettelytavoilla voi olla asenteelliset tulokset.

1980-luvulla nousivat esiin erityistoimenpiteet, joilla puututtiin naisten kokemiin epäkohtiin. EU:ssa tunnistettiin tasa-arvoisen kohtelun puutteet naisten ja miesten tasa-arvon kohdalla, ja EU osarahoitti ESR:n kautta erityistoimenpiteitä, jotka kohdistuivat erityisesti koulutuksessa ja työmarkkinoilla oleviin naisiin. EU:ssa otettiin käyttöön myös useita suosituksia ja hyviä käytäntöjä. Nämä tasa-arvoon liittyvät toimenpideohjelmat liittyivät koulutukseen, lastenhoitoon, sukupuoleen perustuvaan häirintään, positiivisiin erityistoimenpiteisiin, syrjintään tiedotusvälineissä ja naisten päättävään asemaan pääsyn edistämiseen.

Naisia suosivat erityistoimenpiteet ratkaisivat tilanteen vain osittain. Ne valmistivat naisia toimimaan miesvaltaisessa kulttuurissa mutta niissä ei kyseenalaistetty organisaatioiden, instituutioiden tai yritysten rakenteita ja kulttuuria tai etsitty perimmäisiä syitä ja ratkaisuja. Tämä johti uuteen strategiaan – sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen – jonka myötä painopiste siirtyi järjestelmiin ja rakenteisiin, naisten ja miesten väliseen suhteeseen ja näiden yksilöllisiin tarpeisiin. Tämä lähestymistapa hyväksyttiin maailmanlaajuisesti YK:n neljännessä naisia koskevassa maailmankongressissa Pekingissä 1995.

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisessa tunnustetaan, että vallitsevat rakenteet eivät ole sukupuolineutraaleja. Tämän seurauksena näennäiset sukupuolineutraalit politiikat voivat itse asiassa lisätä sukupuoleen perustuvia eroja sekä naisten ja miesten välistä epätasa-arvoa. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen myötä ilmeni tarve politiikoille, jotka mukautuvat erilaisiin tilanteisiin ja joissa hyväksytään, että esimerkiksi ikä, etninen alkuperä, vammaisuus ja seksuaalinen suuntautuminen voivat myös vaikuttaa sukupuolen tasa-arvoon.

EU:ssa sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen otettiin käyttöön vuonna 1996. Amsterdamin sopimuksessa vahvistettiin sukupuolten tasa-arvon edistämisen merkitys ja virallistettiin sitoumus sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen.

  • Sopimuksen 2 artiklan mukaan sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on yksi perustehtävistä, joita yhteisön tulee aktiivisesti edistää.
  • 3 artiklassa esitetään sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen periaate esittämällä, että yhteisön on kaikessa toiminnassaan pyrittävä poistamaan epätasa-arvoa ja edistämään naisten ja miesten tasa-arvoa.
  • 13 artiklassa esitetään proaktiivisia toimia sukupuoleen, rotuun tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumiseksi.
  • Sopimuksen 137 ja 141 artiklassa viitataan sukupuolten tasa-arvoon työmarkkinoiden yhteydessä. Niissä määritellään yhtäläiset mahdollisuudet ja yhtäläinen kohtelu työssä ja että kunkin jäsenvaltion tulee varmistaa, että niissä sovelletaan nais- ja miestyöntekijöiden samasta tai samanarvoisesta työstä maksettavan saman palkan periaatetta.
Print this
Created: 2013/01/08   Changed: 2014/12/04